Kiskoin rattaat mukulakiviselle pihalle, istutin itkevän lapsen rattaisiin ja aloin puskemaan. Tiedostin ärtymykseni ja negatiivisen olotilani, mutta sivuutin mieleeni pyrkivät ajatukset tyynnyttävistä hengitysharjoituksista. Räntäsateessa pikkuhiljaa yhä ohuemmaksi hiutuvaan kärsivällisyyteni kaapuun tuli reikä. Sieltä reiästä alkoi huudella toinen nelivuotias, ärjyi ja mörisi pelottavalla äänellä.
Blogi
Ole läsnä: tarjoa itsellesi taikaleipää!
Tänä aamuna söin taikaleipää. Haukatessani leivästä ensimmäistä palasta, se vinkaisi minulle: ”Ole läsnä”. Pysähdyin katselemaan leipäpalasta. Se oli tuore ja muhkea, hyväntuoksuinen. Kullanruskea, hieman jauhoinen pinnaltaan. Aistin leipää ja sen välittämää hyvää energiaa. Tajusin, että muodostan itse kokemukseni tästä hetkestä.
Aika ja läsnäolon taika
Millään ajalla ei ollut lapsena merkitystä, kaikki oli tässä ja nyt. Hetkessä, joka ei tulisi koskaan toistumaan samanlaisena. Et tarvinnut elämääsi laitteita määrittelemään aikaa, ja silti kaikki asiat tapahtuivat. Ajan määrittelemättömyys ei vähentänyt onnellisuuden kokemustasi, päinvastoin. Sait uppoutua hetkeen, olla läsnä, nauttia jokaisella aistillasi.
Kuinka kauan työuupumuksesta toipuminen kestää?
Työuupumuksesta toipuminen on yksilöllistä. Toipumiseen voi joiltakin osin itse vaikuttaa, mm. antamalla aikaa kehoa ja mieltä elvyttävälle levolle, sekä miettimällä uupumukseen johtaneita syitä. Myös erilaisista vaihtoehtoisista hoitomuodoista, kuten hermoratahieronnasta, on usein apua.
Vuosi 2020, koronavuosi
Ihmeellinen vuosi 2020 on pian valuttanut kaiken hiekkansa suureen, laakeaan tiimalasiin. Kirkkaaseen ajan maljaan, jonka liehuvapartainen Ikuisuuden Herra mietteliäänä asettelee menneiden vuosien hyllylleen. Partaansa sivellen aprikoi, kuin tonttu ikään, ja odottaa kunnes viimeinenkin murunen on äänettömästi leijaillut paikoilleen. Sinetöi sitten ajan kammion, vuoden kuluttua palatakseen. Vuosi kiertää ympäri, ja kaikki tulee olemaan toisin.
Aika kulkee, viisastuuko ihminen
Koittaa aika, jolloin huomaat itse olevasi omien ajatustesi herra. Laivan kapteeni, jolla on valta ja vastuu ohjata purtensa unelmien merille, ja tarkastella veden pinnalta niitä tuntemuksia, joita maailma meihin peilaa.