Mietin usein ajan käsitettä. Aika liikkuu mielessämme eteenpäin ja taaksepäin; tulevaan ja menneeseen. Niiden välissä on tämä meneillään oleva hetki, joka vaihtuu nyt, nyt, nyt.
Mitä on aika
Kello raksuttaa työhuoneessani, ja aika hyppelehtii ohuen sekuntiviisarin mukana säntillisesti. Se ei ole holtittomasti ja vailla suunnitelmaa poukkoileva jäniksenpoikanen, eikä märällä pihalaatalla hitaasti liukuva etana.
Liukaspintainen mutta niin verkkainen Elli, joka välillä jähmettyy tunnustelemaan tuulta. Miettii pitäisikö näyttää sarvet, jos huomenna onkin tulossa pouta?
Ei, aika ei voi pysähdellä kun siltä tuntuu, ei poukkoilla epämääräisesti mielitekojen perässä. Sen on pysyttävä tasaisessa, mitattavassa liikkeessä, jotta ihmiset voivat määritellä olemassaoloaan.
Mitä tein tai jätin tekemättä. Mitä olisin valinnut silloin toisin jos olisin uskaltanut. Minkä asian aika ei ole vielä. Mitä en ole saanut tehtyä. Mitä en ehdi. Mitä on mahdotonta tehdä tässä ajassa.
Aikaa tuntuu olevan liikaa tai liian vähän. Sitä ei voi säilöä, sen etenemiseen ei voi vaikuttaa. Käytä aikasi viisaasti, olen kuullut sanottavan. Mennyt meni jo, kello jatkaa raksutustaan.
Universumi ei välitä ihmisen mittareista ja määritelmistä. Maailmankaikkeuden aika ei ole lineaarinen jatkumo, niin kuin me sen opimme ajattelemaan. Syntymä janan alkupäässä ja kuolema janan lopussa. Välissä jonkinlainen elämä.
Aika on kerroksellista, aika on rajatonta, aika on kaikkialla, aikaa ei ole.
Miltä aika tuntuu
Viime yö oli erikoinen. Illalla menin sänkyyn ja laitoin silmät kiinni. Hetken kuluttua avasin silmäni, ja mietin milloin puolisoni mahtaa tulla nukkumaan. Luulin aikaa kuluneen pari minuuttia. Olikin aamu.
Aika oli minulle pieni hetki, vaikka kellon mukaan silmieni sulkemisen ja avaamisen välissä oli kulunut kahdeksan tuntia.
Jollekin toiselle ajan kokemus viime yöltä oli aivan erilainen. Pitkä ja hitaasti etenevä, ehkä raskas ja tuskainen. Pitkittyneen synnytyksen kanssa kamppaileva nainen. Humalassa putkaan päätynyt nuori. Metsään eksynyt marjastaja. Mökin lattialle sairaskohtauksessa kaatunut vanhus.
He, jotka ovat palanneet takaisin elämäänsä kuoleman rajalla käytyään, ovat kertoneet ajan katoamisesta. Ihmisen sielun vapaudesta, laajenemisesta, sanoin kuvaamattomasta onnellisuudesta ja rakkaudesta. Ajan mittaamisen tarpeettomuudesta, olemassaolosta joka ei vastaa fyysisen maailmamme määritelmiä.
Muistatko ajan jolloin et mitannut aikaa
Muistatko ajan, kun sinulla oli kaikki aika mitä tarvitsit? Muistatko ajan, kun et havainnoinut aikaa? Juoksit paljain jaloin metsikköön leikkimään, uppouduit mielikuvitusmaailmaan, kunnes tuli hämärää, tai nälkä alkoi kurnimaan vatsassa.
Kahlasit rantavedessä ja tarkkailit vesimittareita, yritit pyydystää niitä pieneen sankoon ja aurinko lämmitti ihanasti olkapäitäsi. Istuit lumilinnassa ja katselit taivaalle, josta leijaili hiutaleita alas kasvoillesi, kielellesi, puiden oksille. Missä ajassa elit silloin?
Millään ajalla ei ollut lapsena merkitystä, kaikki oli tässä ja nyt. Hetkessä, joka ei tulisi koskaan toistumaan samanlaisena. Et tarvinnut elämääsi laitteita määrittelemään aikaa, ja silti kaikki asiat tapahtuivat.
Ajan määrittelemättömyys ei vähentänyt onnellisuuden kokemustasi, päinvastoin. Sait uppoutua hetkeen, olla läsnä, nauttia jokaisella aistillasi.
Muistatko lapsuutesi ajan?
Flow -tilassa aika katoaa
Samankaltaiseen, ajan kulkua tiedostamattomaan tilaan, pääsee aikuinen upotessaan mielekkääseen tekemiseen. Tällaisesta flow-kokemuksesta havahtuessaan saattaakin huomata, ettei ole muistanut tuntikausiin syödä tai käydä vessassa. Tapahtunutta kuvaillaan sanoilla ”kadotin ajan tajun” tai ”unohdin ajan kulun”.
Uppoutumisen tunne on kokonaisvaltainen hyvän olon, innostuksen ja luovuuden mestarillinen yhdentymä, jonka aikana ulkomaailma menettää merkityksensä. Usein hyvää oloa koetaan vielä tunteja flow-kokemuksen jälkeen, ja tapahtunut koetaan erittäin positiivisena asiana, johon toivotaan päästävän yhä uudelleen. Flow-kokemuksista kuulee kerrottavan erityisesti luovien alojen, kuten taiteen ja musiikin parissa työskenteleviltä.
Läsnäolo tässä hetkessä
Läsnäolo on nykyajan ihmisille välillä vaikeaa. Ajan mittaaminen vaikeuttaa hetkeen uppoamista. Tiedostetaan, paljonko meillä on määriteltyä aikaa käytössämme tähän läsnäolon hetkeen. Tiedostetaan, mitä muita tehtäviä olemme itsellemme asettaneet tietyn ajan kuluttua alkaviksi.
Mietitään mennyttä aikaa, menetettyä aikaa, tuhlattua aikaa. Mietitään tulevan ajan haasteita, tulevan ajan ennustamattomuutta, tulevan ajan mahdollisia epäonnistumisia.
Ja kello se vain jatkaa kulkuaan, tuo ihmisen luoma ajan mittaamiseen tarkoitettu kapistus. Välttämätön planeettamme tämänhetkisen yhteiskunnan toiminnalle, välttämätön ihmisen ajattelulle. Välttämätön tavoitteille, suunnitelmille, unelmille?
Voinko liikkua ajan eri tasoissa
Ihana on utopia ilman ajan mittaamista. Päiväuneni, jota voin katsella yhä uudestaan. Utopia, jossa aika on eri tasoja, eri kerroksia, käsite jonka kokonaisuutta en pysty vielä syvästi käsittämään.
Voinko muuttaa ajatteluni energiaksi, joka siirtyy ajan sellaiselle tasolle, jossa voin käydä vaikuttamassa lapsuuden minääni? Voinko käydä rakkaudessa valamassa luottamusta hetkeen, jolloin tunsin syvää surua tai pelkoa?
Voinko tietyillä aivojen taajuudella toimiessani käydä ajan sellaisella tasolla, jossa voin siirtyä tulevaan unelmaani, tunteakseni siellä kiitollisuutta kaikesta tapahtuneesta. Ja kuinka tällainen hypnoosinomaisessa tilassa kokemani mielikuva ja tunnetila vaikuttaa ajatuksiini ja toimiini tässä hetkessä?
Millaista olisi elämä ilman ajan mittaamista?
Elämä ilman kelloa
Ajan käsite on mielenkiintoinen. Haluaisin mennä asumaan syrjäiseen mökkiin järven rannalle, ja elää vuoden ilman ihmisen keksimää kelloa.
Ajatelkaa nyt! Heräisit kun siltä tuntuu, tekisit ne askareet mitä kehosi ja mielesi toivoo. Ne askareet, jotka olisivat välttämättömiä voidaksesi hyvin sekä fyysisesti että henkisesti. Lopun ajan käyttäisit kuinka vain; itse luultavasti tekisin jotakin luovaa.
Kirjoittaisin, valokuvaisin, maalaisin. Säveltäisin, soittaisin ja laulaisin. Ehkä tanssisin rannalla tai meditoisin laiturilla. Toivottavasti siellä ei olisi kamalan paljon itikoita.
Tässä fantasiassa minulla olisi varastoituna niin paljon ruokaa, ettei ruoan hankkimiseen tarvitsisi käyttää päivässä montaakaan hetkeä. Ehkäpä aikaa voisi mitata mieluisissa hetkissä? Toki ajan kulkua tulisi luonnostaan seurailtua myös auringon nousujen ja laskujen myötä, kuunkierron ja sääilmiöiden mukaan.
Koira täytyisi olla mukana, jos mies ei suostu ajattomaan elämään. Tai vaikka lammas, olen aina halunnut lemmikiksi lampaan. Ne ovat kilttejä ja pehmeitä. Eivät pure eivätkä hauku. Toisaalta koira suojelisi varmemmin, jos joku hiippari eksyisi syyspimeällä kopistelemaan mökin nurkkia.
Aika lopettaa
Työhuoneeni seinäkello raksuttaa aika ärsyttävästi. Tai oikeastaan se ei ole seinällä juuri nyt, vaan kaapin päällä. Sinne se jäi kun järjestelin tavaroita täällä uudessa kodissamme. On tullut tältä erää aika lopettaa tämä pohdinta ajan monimuotoisuudesta.
Minulla on käytössä kaikki tarvitsemani aika.
Psst. Tarkista Sammalmajan ajankohtainen, maksuton sisäpiirietu, ja liity postituslistalle tästä.